NÄYTÖN KÄYTTÖ JA MASENNUS TEINEILLÄ – OPI NIIDEN VÄLISESTÄ SUHTEESTA TÄÄLLÄ!

helmi 25, 2018 | FamilyTime

Tutkijat uskovat, että liiallinen ruutuaika aiheuttaa lisääntyviä masennusoireita, sekä itsemurhakäyttäytymistä ja -ajatuksia teini-ikäisten keskuudessa Yhdysvalloissa.

Tutkijat havaitsivat, että yhteys masennuksen ja näytön käytön, kuten television, tabletin ja puhelimen välillä oli erityisen vahva teini-ikäisten keskuudessa. Puhuessaan aiheesta, Jean Twenge, psykologian professori San Diegon valtionyliopistossa, sanoi lehdistötiedotteessa ”Näitä lisääntyneet mielenterveyden ongelmat teinien keskuudessa ovat hyvin hälyttäviä. Teini-ikäiset kertovat meille, että heillä on vaikeaa ja meidän on otettava se vakavasti.”

Yhdysvaltain taudinvalvontakeskuksen (CDC) keräämien tietojen mukaan itsemurhien määrä 13 ja 18 ikävälillä on kasvanut 65 prosenttia vuodesta 2010 vuoteen 2015. Tutkijat vertasivat tietoja pariin nimettömänä tehtyyn tutkimukseen vuodelta 1991. Tutkimuksissa kartoitettiin nuorten terveyttä ja käyttäytymistä. Kyselyn analyysi ja CDC :n tiedot osoittivat, että vaikea masennus tai toivottomuuden tunne tyttöjen keskuudessa oli lisääntynyt, samoin kuin itsemurhainen käyttäytyminen, kuten itsemurhan suunnittelu tai yritys. ”Kun ensimmäisen kerran näin nämä yhtäkkiset mielenterveyden ongelmat, en ollut varma, mikä oli aiheuttaja”, Twenge sanoi. ”Mutta nämä samat tutkimukset kysyivät teineiltä, miten he viettävät vapaa-aikaa, ja vuosien 2010 ja 2015 välillä, teinit viettivät enemmän ja enemmän aikaa näytöillä ja vähemmän aikaa muussa toiminnassa. Se oli ylivoimaisesti suurin muutos heidän elämässään tämän viiden vuoden aikana ja se ei ole hyvä kaava mielenterveydelle.”

Tietojen tarkempi tarkastelu paljasti korrelaation ruutuajan ja itsemurhakäyttäytymisen välillä. Tutkijat havaitsivat, että lähes puolet kaikista teini-ikäisistä, jotka ilmoittivat käyttäneensä yli viisi tuntia päivässä elektronisien laitteiden parissa, ilmoittivat myös ainakin yhden itsemurhaan liittyvän tuloksen. Vain 28 prosenttia niistä, jotka käyttivät vähemmän kuin tunnin näytön ääressä, raportoi itsemurhaan liittyvän tuloksen.

Tutkijat julkaisivat tuloksensa lehdessä Clinical Psychological Science. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet yhteyden sosiaalisessa verkostossa käytetyn ajan ja masennuksen nuorten keskuudessa.

”Vaikka emme voi sanoa varmuudella, että älypuhelimien lisääntyvä käyttö aiheutti mielenterveysongelmia, se oli kuitenkin selvästi suurin muutos nuorten elämässä vuosina 2010-2015”, Twenge sanoi. Mutta me voimme pitää sitä yhtenä isona tekijänä. Näin ollen vanhempia pyydetään rajoittamaan lastensa näytölle altistumista. Tätä varten he voivat käyttää digitaalista apua, kuten käyttää FamilyTime ruutuajan rajaus valvontaa.

Pelasta lapsesi vaaroilta ennen kuin se on liian myöhäistä!

FamilyTime auttaa perheitä hallitsemaan ja suojelemaan lastensa digitaalista elämää.

Lisää postausta